Julianne Hough: "Älä anna iho-ongelmien estää sinua toteuttamasta unelmiasi."
Nyt kun ihoni on kunnossa, minulla on raikas ja eloisa olo. Olen entistä itsevarmempi. Nykyään minusta tuntuu, että ihmiset katsovat silmiini eivätkä tuijota otsaani. Siksi voin taas säteillä, kun esiinnyn televisiossa. Se on Proactivin ansiota. Vaikka ihoni on nykyään hyvässä kunnossa, käytän edelleen Proactivia joka päivä, sillä se ehkäisee uudet iho-ongelmat.
Tanssii tähtien kanssa –ohjelmassa esiintyminen on mahtava tilaisuus. Meillä on todella hauskaa. Nautin työstä täysin siemauksin, mutta välillä se on stressaavaa. Harjoittelemme hikihatussa joka päivä. Olen täydessä tällingissä aamusta iltamyöhään. Se on rankkaa työtä.
Kun aloin tanssia ohjelmassa, stressi ja paksu TV-meikki saivat ihoni kukkimaan. Minulla ei koskaan aiemmin ollut iho-ongelmia. Nyt näppylöitä ilmestyi lähinnä otsaan ja leuan ympärille.Se oli kamalaa. Olin juuri saanut elämäni tilaisuuden, mutta sitten ihoni alkoi oireilla.Oloni oli todella epämukava. Ei ole helppoa tanssia miljoonille, jos naama on täynnä näppylöitä.
Kysyin neuvoa siskoltani, joka on kosmetologi. Hän suositteli minulle Proactivia. Kun aloin käyttää Proactivia, tunsin heti tehneeni löydön. Tulokset näkyivät todella nopeasti. Iho-ongelmani katosivat viikossa. Seurasin helpottuneena finnien katoamista. Kaunis iho sai minut säteilemään.Alettuani käyttää Proactivia sain itsevarmuuteni takaisin.
Nyt kun ihoni on kunnossa, minulla on raikas ja eloisa olo. Olen entistä itsevarmempi. Nykyään minusta tuntuu, että ihmiset katsovat silmiini eivätkä tuijota otsaani. Siksi voin taas säteillä, kun esiinnyn televisiossa. Se on Proactivin ansiota. Vaikka ihoni on nykyään hyvässä kunnossa, käytän edelleen Proactivia joka päivä, sillä se ehkäisee uudet iho-ongelmat.
Tavallaan Proactiv on onnenamulettini. Käytin sitä Tanssii tähtien kanssa –ohjelmassa. Nykyään käytän sitä edelleen, kun teen uraa laulajana ja näyttelijänä. Unelmani ovat toteutumassa! Proactivin käyttäminen on kohentanut itseluottamustani. Nyt uskallan tarttua haasteisiin.
En halua, että kukaan joutuu kärsimään finneistä kuten minä. Siksi suosittelen lämpimästi Proactivia. Se auttoi minua. Tiedän, että se auttaa myös sinua. Kokeile siis Proactivia. Älä anna iho-ongelmien estää sinua toteuttamasta unelmiasi.
Julianne Hough
Laulaja/Tanssija/Näyttelijä